20.10.2012

Kurkistuksia horisontin taakse

Viisi vuotta sitten kolmevuotias Facebook oli juuri lyönyt itsensä läpi Suomessa, vain vähän ennen You Tube ja Google Maps olivat tuliteriä uutuuksia. Nettiin piti erikseen mennä, se ei vielä ollut taskussa koko ajan mukana. Viisi vuotta on nettiajassa  pitkä aika, verrattuna tavanomaiseen kehitysaikatauluun se vastaisi n. 20 vuoden aikajaksoa (laskennallisesti nettivuosi = 3 kk).

Elämä on (second) laiffii

Hiljattain eräässä iltatilaisuudessa käytiin jonkinlaista visionäärien keskustelua siitä, miltä maailma näyttää viiden vuoden päästä nuoren ihmisen silmin. Juttu lähti liikkeelle Second Lifen käytöstä opetustyössä. Tuo “toinen elämä” on tietokoneella käytettävä virtuaalimaailma, jossa jokaista osallistujaa edustaa hänen itsensä nimeämä ja suunnittelema hahmo eli avatar. Virtuaalimaailma rakentuu saarista, joita sieltä voi rahalla ostaa ja joihin voi rakentaa mitä mielikuvituksellisimpia ympäristöjä. Avatarena noissa maailmoissa voi vapaasti liikkua kävellen, juosten tai vaikkapa lentäen, ellei aluetta ole rajattu jollekin tietylle ryhmälle.

Second Lifen käytöstä opetuksen apuvälineenä ovat olleet kiinnostuneita etenkin kieltenopettajat, olisihan tuo hieno tapa tutustua vieraan maan avattariin ja samalla ikään kuin leikin varjolla oppia kieltä. Useimmat korkeakoulut ja monet muut oppilaitokset ovatkin jo perustaneet omat saarensa.

Mitä telkkarista tulee tänään?

Perinteinen televisio on tullut tiensä päähän. Nuori polvi katsoo nyt televisio-ohjelmia ja videoita tietokoneella, tableteilla tai älypuhelimella silloin kun se heille parhaiten sopii. Toisaalta myös televisiotekniikka kehittyy nyt huimaa vauhtia: on ohuita ja litteitä teräväpiirtonäyttöjä, kolmiuloitteisuutta, kosketusnäyttöjä, yhä suurempia kuvakokoja sekä muihin laitteisiin ja internetiin yhdistyviä palveluja.

Tämän päivän televisio virittää itseensä kymmeniä erilaisille kohde- ja kiinnostusryhmille suunnattuja kanavia. Internetin kautta kanavien määrä kasvaa moninkertaiseksi. Kuka tahansa yksityishenkilökin voi jo helposti perustaa televisiokanavan, jossa voi lähettää vaikkapa suoraa lähetystä pelkän älypuhelimen välityksellä. Ylitsevuotavasta virrasta poimitaan katsottavaksi sellaiset ohjelmat, joita muutkin katsovat ja suosittelevat katsottavaksi.

Näyttölaitteen ei tulevaisuudessa tarvitse enää nököttää olohuoneen nurkassa. Tulevaisuudessa kuva heijastetaan suoraan verkkokalvolle tai kännykkään istutettu minikoinen projektori heijastaa kuvan mihin tahansa vaalealle pinnalle. Kosketusnäyttö saattaa koristaa aamiaispöytää ensin pöytäliinana ja kohta aamun lehdessä olevat videotäydennyksetkin olisivat helposti käsillä. Joko viiden vuoden kuluttua voimme maalata olohuoneen seinät pikselimaalilla tai päällystää ne näyttötapetilla?

Todellisuus on tarua ihmeellisempää...

...etenkin jos sitä vielä täydennetään virtuaalisesti. Virtuaalimaailma on viiden vuoden päästä hyvin suurella todennäköisyydellä osa todellisuuttamme. Googlen patentoimat videosangat (Project Glass) ja älyhansikkaat antavat ymmärtää, että internetin käyttöliittymä ei enää tulevaisuudessa ole sidottu erilliseen laitteeseen, vaan me yksinkertaisesti pukeudumme siihen.

Lisätty todellisuus tulee aiheuttamaan päänvaivaa monille tietoturvan ja lainsäädännön parissa työskenteleville. Pitääkö esimerkiksi säätää laki siitä, minkälaisia ympäristöjä saa luoda ja käyttää ilman, että vaarannetaan liikenneturvallisuutta? Kun pukimemme jatkuvasti rekisteröivät liikkeitämme, terveydentilaamme ja ympärillä hääriviä muita kansalaisia, ketkä saavat tallentaa nuo tiedot ja mitä niillä tiedoilla saa tehdä? Entä saako esimerkiksi Google myydä mainospaikan oman talosi (kuvan) virtuaaliseinältä?

Vastustamalla ei teknologian kehittymistä kuitenkaan voida estää. Parempi keino onkin kehittää kaupallisen viihteen rinnalle esimerkiksi kulttuuria ja oppimista tukevia sovelluksia. Miltä kuulostaisi historian tunti kotiseuturetkenä maisemassa, josta on poistettu kaikki rakennukset ja rantaviiva on muutettu metrejä ylemmäs? Jumppatunnilla oppilaat pelaisivat virtuaalielementeillä lisätyssä metsässä seikkailupelejä yhdessä ranskalaisen ystävyysluokan avattarien kanssa. Puistoihin voisi perustaa valtavien mittasuhteiden kokoisia tilataideteoksia, joihin vandalismi ei ulottuisi. Todellinen kaupunkiympäristökin voisi siistiytyä, kun valomainoksia ei enää tarvitsisi kiinnittää taloihin, itse asiassa talojen julkisivutkin voisi valita itse muutamasta vaihtoehdosta valitsemalla.

Palvelut ja ominaisuudet joita emme vielä tiedä tarvitsevamme, ovat kohta arkipäiväämme. Ne tulevat ensin viihteen hypettämänä mahdollisiksi, mutta otetaan pian sen jälkeen myös hyötykäyttöön esimerkiksi oppimisen apuvälineinä ja taiteen välittäjänä. Digitaalinen kultturi kehittyy ja sekottuu vähitellen arkipäiväiseksi First Lifeksi, meidät kaikki ympäröiväksi todellisuudeksi, jossa avattaria olemmekin me itse.

Linkkivinkit aiheesta:

Second Life

Televisio

Lisätty todellisuus:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti