20.11.2012

“Mikä se salasana taas olikaan...?”

Tietoturvan ehdottomasti suurin riskitekijä on käyttäjä itse. Mitkään suojaukset eivät auta, jos salasanat löytyvät näppäimistön alta tai jos ne ovat tyyliä maija75. Asiaa muuttuu vielä pahemmaksi, jos samaa salasanaa on tullut käytettyä monessa eri palvelussa.



Salasanojen hallinta on etenkin aktiiviselle netin käyttäjälle haaste, johon kannattaa uhrata hetki. Parasta olisi, jos salasanoja ei tarvitsisi koskaan kirjoittaa mihinkään. Miten sitten voisi muistaa kymmeniä, jopa satoja salasanoja? Siitä annan tässä artikkelissa muutaman vinkin.

Onko se nyt niin tärkeätä?


Sanomattakin on selvää, että ammatillisessa käytössä, jossa käsitellään asiakkaista arkaluontoista tietoa, tulee olla erityisen tarkka salasanojen hallinnassa. Vaikka esimerkiksi oppilasrekisterissä (Wilma) ei olisikaan mitään arkaluontoista sisältöä, salasanan joutuminen vääriin käsiin voisi olla kohtalokasta. Saatuaan salasanan käyttöönsä, joku ilkikurinen saattaisi tuottaa sinne mielivaltaista “tietoa.” Tuo tieto kaiken lisäksi näyttäytyy salasanan oikean haltijan tuottamana. Kun tietojen tallentaminen järjestelmään on yleensä virkavelvoite, voi vain kuvitella mitä siitä seuraisi, jos asiakastiedot joutuisivat vääriin käsiin.

Harmittomastakin verkkopalvelusta voi tulla painajainen jos esimerkiksi hetken mielijohteesta tehty käytännön pila jakaa sosiaalisessa mediassa tietoa muka katsomistasi pornoleffoista. Edes se, että et ole mukana Facebookissa pelasta tältä, sillä valeprofiili olisi helppo perustaa puolestasi.

Miten vältyt ongelmilta?

  • Luo kaikille salasanoillesi sellainen muistisääntö, jonka muistat ulkoa
  • älä kirjoita salasanoja kalenterin takalehdelle tai muistilappusiin
  • pidä salasanasi vain omana tietonasi
  • käytä aina eri salasanoja jokaisessa palvelussa
  • oman profiilin varaaminen suosituimmista sosiaalisen median palveluista ehkäisee sitä, että joku muu tekisi sen puolestasi
  • salasanan palauttamiseksi saattaa olla tarjolla vaihtoehtoisia ratkaisuja, jos olet etukäteen syöttänyt profiilitietoihisi puhelinnumerosi (avauskoodi lähetetään puhelimeesi) tai salaisia kysymys/vastaus-pareja
  • käytä kotikoneessakin henkilökohtaisia käyttäjätilejä
  • älä tallenna kotikoneesi selaimen muistiin työsovellusten salasanoja, ellet ole itse koneen ainoa järjestelmänvalvoja.

Turvalliset ja muistettavat tunnukset

Käyttäjätunnus ei ole salainen, se voidaan jopa näyttää julkisesti profiilissasi. Käytännöllisintä on käyttää käyttäjätunnuksena omaa sähköpostiosoitetta tai etunimen ja sukunimen yhdistelmää (etunimisukunimi). Joskus sähköpostiosoitteen käyttö on edellytyksenä, toisinaan taas käyttäjätunnukseen ei hyväksytä @-merkkiä. Kaksi erilaista käyttäjätunnusta on kuitenkin vielä helppo hallita. 

Salasanan tulee yleisimmin olla 8 merkkiä pitkä. Joissakin palveluissa on testeri, joka edellyttää salasanalta tiettyjä kriteereitä, kuten isot ja pienet kirjaimet tai numerot. Ota se huomioon omassa muistisäännössäsi. Jos on mahdollista, käytä aina vähintään kahdeksanmerkkistä salasanaa.
Hyvän ja helpon muistisäännön saa käyttämällä lausetta, jossa on joku numero ja maininta käytettävästä palvelusta.

Seuraavassa esimerkki Facebookin salasanaksi:
  • Palvelu: Facebook
  • lause “asuntoni on kaksi huonetta ja keittiö ” 
  • salasana = ao2hjKfa (alkukirjaimet, jossa viimeisen sanan kirjain olisi aina iso ja palvelun nimestä on otettu myös toinen kirjain sanan loppuun). 
Muistisäännön voit luoda myös vaikkapa pankkikorttisi nelinumeroisen PIN-koodin pohjalle (edellyttäen, että pankkisi ei vaihda tunnusta kortin uusimisen yhteydessä). Se on silloin ainoa, joka sinun pitää opetella ulkoa. Lisää tunnukseen johonkin kohtaan kaksi merkkiä, jotka voit päätellä ko. palvelusta. 

Esimerkki pankkikortin PIN-koodin pohjalta tehdystä salasanasta:
  • Palvelu: Facebook
  • Pankkikorttisi PIN: 1234
  • Salasana = F1234a12 (ensimmäinen kirjain isolla, PIN, toinen kirjain pienellä, PIN-koodin alku uudelleen, kunnes vaadittava merkkimäärä tulee täyteen)
Jos palvelu ei hyväksy salasanaan numeroita, käytä hyväksesi muistelemalla kännykän tekstinsyöttönäppäimistöä. Koska numerolla 1 ei kännykässä ole kirjainvastinetta, korvaa se vaikkapa isolla i-kirjaimella. Silloin tuo salasana olisi FIadgaIa.

Jos taas kaikkien merkkien tulee olla numeroita, tee päinvastoin (31234212). Sovi itsesi kanssa, kumpi kirjaimista merkitään isolla, mihin kohtaan kirjaimet sijoittuvat ja miten toimit, jos salasanan tuleekin olla 8 merkkinen.

Muistisääntöä voi käyttää myös kuukausittain vaihdettavissa tunnuksissa. Silloin voit palvelun nimestä saatavien kirjainten sijasta käyttää avuksi kalenteria. Muunna omalla tavallasi vuosiluvun viimeinen numero ja kuukausi kirjaimiksi. Lisää sitten nämä merkit omaan sääntöösi. Tällä vältyt siltä, että salasanatesteri hylkäisi salasanasi säännöllisen toistuvuuden perusteella.

Esimerkki:
  • Vuosiluku 2012 = kakkosen alapuolella oleva kirjain näppäimistössä (W)
  • Tammikuu = ykkösen alapuolella oleva kirjain näppäimistössä (Q) 
  • Marraskuu = ykkösen alapuolella oleva kirjain näppäimistössä pienellä kirjoitettuna (q)
Kun olet keksinyt oman salasanasääntösi, voit huoletta kirjoittaa säännön muistilapulle, sillä sen ytimenä olevan PIN-koodin opit muistamaan ulkoa. Älä siis kirjoita mihinkään tuota PIN-koodia! PIN-koodin sijasta voit toki käyttää mitä tahansa merkkisarjaa. 
Hyvä muistisääntö on sellainen, josta ulkopuolinen ei arvaa sääntöä, vaikka näkisi salasanan. Jos silloin yksi salasana hukkuisi, ei olisi pelkoa muiden salasanojen paljastumisesta.

Entä jos salasanaa ei voi muuttaa?

Niissäkin verkkopalveluissa, joissa salasanan muuttaminen haluamakseen ei ole mahdollista, on tarjolla linkki, josta unohtuneen salasanan voi tilata sähköpostiin. Usein tuo toiminto myös uusii salasanan. 

Salasanojen muistaminen ei ole ongelma, jos kone tai käyttäjätili on vain omassa käytössäsi. Kunhan koneelle kirjautuminen edellyttää henkilökohtaista salasanaa, voit käyttää hyväksesi selaimien tai sovellusten ominaisuutta muistaa muut kirjautumistunnuksesi. Salasanamuisti kirjautuu silloin oman koneesi henkilökohtaisen käyttäjätilin alle. Silloinkin tulee muistaa, että tietokoneen järjestelmänvalvojalla on pääsy henkilökohtaisiin tileihin.

Salasanojen hallintaan on kehitetty lukuisa joukko sovelluksia, jotka muistavat salasanat puolestasi. Ainakin ilmaiseksi tarjottaviin palveluihin on syytä suhtautua varauksella, toisaalta esimerkiksi kännykkään tallentava salasanapankki vaikuttaa hyvin houkuttelevalta. Kännykkähän kannattaa joka tapauksessa suojata pääsykoodilla. Jos kännykässä on päällä sellainen suojaus, jolla puhelimen muistin voi tyhjentää etänä, voisi pelkkä muistiosovelluskin olla mainio paikka vaikeasti muistettaville salasanoille. Tiedän aktiivikäyttäjiä, jotka tallentavat excel-tiedostoon kaikki salasanansa ja suojaavat tuon tiedoston ulkoa muistettavalla salasanalla.

Salasanat tekevät elämästä hankalaa

Tuo on varmasti totta, kunnes tietojärjestelmät kehittyvät myös tältä osin. Siihen suuntaan ollaan jo menossa, kun moniin palveluihin voi kirjautua esimerkiksi Facebookin tai Googlen tunnuksilla. Silloin on kuitenkin tiedostettava ja hyväksyttävä se, että tällaiset kytkökset keskittävät tiedonkeruuta internetkäytäytymistäsi entisestäänkin. Parempi vaihtoehto olisi riippumattoman Open ID-käytännön leviäminen verkkopalveluihin, mutta sen käyttöönotto näyttää olevan valitettavan takkuista.

Linkkejä

7.11.2012

Tekniikka on hyvä renki, kunhan sitä ei päästä isännöimään

Sekä Google että Facebook tuntevat käyttäjänsä. Koko niiden menestymisen salaisuus perustuu siihen. Tuo ominaisuus on myös eniten epäilyksiä herättävä piirre. Pelottavaahan se onkin kun "valvova isoveli" kirjaa muistiin jokaisen liikkeesi. 

Mukanamme liikuteltavat internetiin yhteydessä olevat laitteet tarjoavat mahdollisuuden hyvinkin yksityiskohtaisten tietojen tallentamiseen siitä missä milloinkin olemme, mitä ostamme, kenen kanssa olemme yhteydessä, mitä musiikkia kuuntelemme tai minkälaisesta ruuasta pidämme. Internetpalvelujen (jatkossa lyhyesti Palvelu) käyttäjä voi kuitenkin itse valita, miten haluaa elämänsä jälkien näkyvän digitaalisessa todellisuudessa.

Valvontaa vai palvelua?

Tässä kohtaa kansa jakautuu vähintään kahtia. Toinen puoli on skeptikkoja tai tietämättömyydessään pelokkaita, kun toiset viis veisaavat riskeistä tai he osaavat suojata itsensä turhalta seurannalta.

Olisi hölmöä sanoa, että mitään riskiä ei ole, mutta toisaalta riskit saattavat keskusteluissa joskus ylikorostua. Riskejä pohtiessa voi esittää itselleen seuraavia kysymyksiä:
  1. Mitä haittaa/hyötyä sinulle on siitä, että internetin selaushistoriasi tallentuu mainostajien käytettäväksi? Miksi joku taho on käyttäytymisestäsi kiinnostunut?
  2. Seisotko sanojesi takana kaikissa sosiaaliseen mediaan kirjoittamissasi asioissa? Minkälaisen kuvan annat itsestäsi, jos et ole sosiaalisessa mediassa mukana?
  3. Ovatko valokuvasi tai videosi niin arvokkaita, että et halua niiden leviävän sosiaalisessa mediassa?
  4. Voisitko jotenkin itse hyötyä siitä, että muut jakavat työsi tuloksia netissä tai hyödyntävät niitä? Olisiko siitä sinulle haittaa?
Tämän päivän informaatioyhteiskunnassa on vaikea tulla toimeen ilman jälkiä jättäviä sähköisiä palveluja, kuten pankki- ja asiakaskortit tai internetin selailu. Mukana liikkuvat mobiilisovellukset tekevät automaattisia merkintöjä käyttäjänsä toiminnasta ja liikkeistä, jos niiden asetuksissa on siihen annettu lupa. Näissä tapauksissa kyse on palveluista, josta sekä käyttäjä että tietojen kerääjä hyötyy.

“Isoveli” sen sijaan valvoo meitä paitsi valvontakameroilla, myös internetissä. Silloin on kyseessä laittomuuksien tai riskitekijöiden etsiminen ja ehkäisy. Tavalliselle mattimeikäläiselle tällaisesta valvonnasta ei siis liene haittaa, vaan päinvastoin. Epäilijöitä huolestuttaa, että joku muu kuin viranomainen selvittäisi palvelujen käytöstä jättämiämme jälkiä rikollisten tarkoitusperien toteuttamiseen. Riskinä voidaan pitää myös sitä, että jokaisesta taskusta löytyvillä kännykkäkameroilla otetut tilannekuvat on helppo julkaista nopeasti nettiin. Sen seurauksena voi joutua “valvotuksi” tahtomattaan ikävissäkin tilanteissa.

Parempaa palvelua, pienempiä riskejä?

Kuinka suuri tuo riski on, jää lopulta jokaisen itsensä päätettäväksi. Tiedostamalla muutamia seikkoja voi pienentää riskejä ja hyödyntää henkilökohtaisesti käyttäjälle räätälöityjä palveluja.

Hallitse oman koneesi historiatietoja

Internetkäyttäytymistä kuvaavat tiedot kerätään joko palveluntuottajan palvelimelle tai oman tietokoneen muistiin. Muistijälkiä kutsutaan evästeiksi (coocies). Jos koneella on useampia selaimia (esim. Explorer, Chrome, Safari tai Firefox), evästeet tallentuvat jokaisen selaimen käytöstä erikseen. Evästeistä ei siis ole sen enempää haittaa kuin hyötyäkään, jos käyttää yleisiä koneita esim. kirjastossa. Perheen tai työpaikan yhteisessä käytössä olevassa koneessa yleensä kirjaudutaan koneelle omalla henkilökohtaisella tunnuksella, jolloin myös evästeluettelot ovat henkilökohtaisia. Evästeluettelo on myös helppo tyhjentää internetselaimien asetuksista tai erityisillä koneensiivousohjelmilla. Evästeet voi myös estää etukäteen käyttämällä selainta yksityistilassa.

Turhan takia ei evästeluetteloa kuitenkaan kannata tyhjentää, sillä sen avulla selailu helpottuu jatkossa, kun esimerkiksi jo käytetyt linkit näytetään eri värisenä tai lomaketietoja tarjotaan automaattisesti täytettäväksi.

Tutki mitä verkkopalvelut sinusta tietävät

Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat omiaan lisäämään palvelujen luotettavuutta. Suosituimmat palvelut, Facebook ja Google, tarjoavat mahdollisuuden tarkastella käyttäjästä tallennettuja tietoja. Onko siinä kaikki meistä tallennetut tiedot jää taas arvailujen varaan.[a]

Googlella hakujen osuvuus on koko firman perustehtävä, kun Facebookin lähtökohdat ovat olleet enemmän käyttäjien verkottamisessa ja sen myötä syntyvissä viraalimarkkinoissa. Käyttöehtojen osalta Facebook hamuaa itselleen enemmän oikeuksia käyttäjän omistamaan materiaalin. Googlen palvelujen kehittämiseen käytettävissä olevat resurssit ovat myös ihan toista luokkaa kuin Facebookin. Näistä syistä johtuen yleinen käsitys alkaa pitää Googlea luotettavana palveluntarjoajana, kun taas Facebookin tarkoitusperistä ei niin helposti mennä takuuseen. Molemmat ovat kuitenkin valtavia liikevaihtoja tekeviä pörssiyhtiöitä.

Facebook profiloi käyttäjänsä hänen itsensä tekemien merkintöjen pohjalta. Niiden perusteella se osaa näyttää kohdennetumpaa mainontaa. Itsestä tallennetut tiedot on ladattavissa käyttäjätilin asetuksista (ks. kuva).


Google palvelee kirjautuneita käyttäjiään tallentamalla kaikki Googlehaut historiatietoihin, joita voi myöhemmin tarkastella. Sieltä voi myös poistaa joko yksittäisiä merkintöjä tai kaikki merkinnät yhdellä kertaa. Asetuksen voi myös kytkeä pois päältä kirjautumalla osoitteeseen www.google.com/history. Googlen näyttämiin mainoksiin voi vaikuttaa myös erityisellä asetussivulla osoitteessa: www.google.com/settings/ads/onweb

Ikävien seurausten ehkäisy

Jos itseäsi koskeva arkaluonteinen kuva tai video on jo lähtenyt leviämään netissä, peli on kutakuinkin menetetty. Kuva on saatettu tallentaa useisiin yksityisiin koneisiin tai muihin internetpalveluihin. Jos kyseessä on rikos, viranomainen voi yrittää auttaa, mutta maailmanlaajuista poliisia ei tähän tarkoitukseen vielä ole perustettu. Jotta kuva tai muu haitallinen tiedosto leviäisi, sen tulee olle erityisen kiinnostava.

Tavallinen aikanaan Facebookissa julkaistu kuva on sieltä todennäköisesti myös poistettavissa. Joissakin internetin kuvapalveluissa (esim. Flickr tai Picasa) kuvan latauksen voi estää, mutta silläkään ei estetä ruudunkaappauksella kopiointia. Ammatti- ja aktiivikuvaajien piirissä alkaa vakiintua tapa julkaista valokuvat sosiaalisessa mediassa pieniresoluutioisena versiona, jolloin varsinainen hyötykäyttö esim. printtimediassa ei laadukkaasti onnistu. Yleistä on myös antaa nettikuville vapaat oikeudet sen levittämiselle. Oikeudet voi yleensä määritellä helposti palveluissa olevilla valinnoilla (ks. esim. CC-lisenssi).

Riippumatta siitä, onko mukana sosiaalisessa mediassa tai ei, riski joutua kuvatuksi nettiin on suuri. Kansalaistaitoihin kuuluukin tänä päivänä sellainen arviointikyky, mitä nettiin voi julkaista rikkomatta lakia tai loukkaamatta toista. Ennaltaehkäisy on tässäkin avainsana – vältä arkaluonteisia tilanteita julkisissa paikoissa ja valista lähipiiriäsi vastuullisuuteen. Yksityisissä tiloissa (esim. ravintola) kuvaaminen on lain mukaan luvanvaraista ja esim. lasten kuvien julkaisemiseen tarvitaan aina vanhempien lupa.

Omaa aikajanaa Facebookissa tai vastaavia henkilökohtaisia päivityksiä muissa palveluissa voi jälkeenpäin muokata. Sieltä voi poistaa tai sinne voi lisätä tapahtumia. Sillä tavalla voi esimerkiksi joitakin ymmärtämättömyyttään tehtyjä töppejä siivoilla pois. Muiden lisäämiä päivityksiä voi ystävällisesti pyytää poistettavaksi. Äärimmäisessä tapauksessa sen voi myös ilmiantaa.

Paras tapa välttyä ikävyyksiltä on varautua niihin etukäteen. Ei pidä julkaista edes yksityisissä viesteissä mitään sellaista, jonka ei toivoisi leviävän haitallisiin tarkoituksiin. Sama koskee sekä valokuvia ja videoita, että tekstejä. On hyvä myös pitää lähipiiri, eikä vähiten perheen omat lapset ja nuoret, tietoisena riskeistä.

Linkkejä

31.10.2012

Uusi teknologia muuttaa toimintatapoja

Kun internet tuli, tietokoneiden käyttö muuttui radikaalisti. Tietokoneelta toiseen saatiin yhteys ja tiedostot ja sivut keskenään muodostivat laajan verkoston. Sitten 2000-luvulla internetin käyttö mullistui sosiaalisen median palveluiden ansiosta. Ne mahdollistivat verkoston sosiaalisen median käyttäjien eli meidän ihmisten välille. Saimme mahdollisuuden viestiä omille verkostoillemme virtuaalisten profiiliemme avulla sekä mahdollisuuden tutustua muiden luomiin sisältöihin. Nyt sosiaalisen median ja internetin käyttö on jo mullistumassa – internetin käyttö siirtyy älypuhelimiin ja tablet-laitteisiin kiihtyvällä vauhdilla.

Viestinnän ja kommunikaation maailma on muuttunut viime vuosien murroksessa paljon. Ennen ainoastaan isoilla organisaatioilla oli keinoja viestiä ihmisille – sanomalehdissä, televisiossa ja radiossa. He kertoivat, mitä maailmassa tapahtui. Nykyisin tilanne on kovin erilainen. Meillä kaikilla on verkossa mahdollisuus luoda omaa todellisuutemme seuraamalla maailmanmenoa erilaisista lähteistä ja tuottamalla sisältöä muille. Yksilöiden mahdollisuus osallistua julkiseen keskusteluun on moninkertaistunut ja monipuolistunut: saamme oman äänemme entistä paremmin esille, kunhan osallistumme aktiivisesti keskusteluun. Toisaalta sisältöä ja tietoa tulee meille nykyisin niin monesta lähteestä, että monella on todellinen infoähky. Ajankohtaisten asioiden seuraamiseen menee aikaa, kun eri lähteistä tulevaa sisältöä joutuu itse ikään kuin moderoimaan.

Mistä ihmiset hakevat nykyisin tietoa tai missä he opettelevat uusia asioita? Pääasiassa internetistä: niin sosiaalisen median palvelu Facebookista, Googlen hakukoneesta, videopalvelu YouTubesta kuin blogeistakin. Itse kunkin kannattaa siis olla selvillä, millaista tietoa itselle tärkeistä aiheista löytyy esimerkiksi hakukoneiden tuloksina. Mitä tietoa sosiaalinen media siis kertoo sinusta, työstäsi tai alastasi? Entä harrastuksestasi?

Älykännykät ja tabletit johdattavat kehitystä eteenpäin

Tilastokeskuksen Tieto- ja Viestintätekniikan käyttö 2011 -tutkimuksen mukaan 42 prosenttia suomalaisista käytti vuonna 2011 älypuhelinta, eli puhelinta, jolla voi käyttää internettiä. Heidän ei siis tarvitse enää siirtyä tietokoneen ääreen sosiaalista mediaa käyttääkseen: heidän ei tarvitse roikkua tietokoneella netissä vaan netti kulkee heidän mukanaan. He voivat jakaa kommentteja, tietoa ja seurata muiden päivityksiä taskussa kulkevalla puhelimellaan. Moni heistä käyttää puhelinta lähes jatkuvasti – he katsovat karttasovelluksesta reittiohjeita, he hakevat puhelinnumeroa tai lukevat Facebookista tuttujen kuulumisia. Älypuhelimet ja mobiilisovellukset yksinkertaistavat tiedonhakua sekä mahdollistavat sen liikkeellä ollessa.

Moni meistä onkin jo oppinut siihen, että tietoa voi hakea liikkuessaan. Meidän ei tarvitse tulostaa karttoja löytääksemme perille, koska kännykkä neuvoo meitä, mutta toisaalta meidän ei myöskään tarvitse ikinä tylsistyä. Odottaessamme bussia, istuessamme bussissa tai bussipysäkiltä sisälle kävellessämme voimme jatkuvasti räplätä älykännykkäämme: merkitä, missä kuljemme, katsoa kavereiden julkaisuja tai vaikka lukea päivän uutisotsikoita.

Tämä ainainen viihdykkeemme, älykännykkä, muuttaa varmasti myös monien kohdalla kärsivällisyyden käsitettä. Moni tottuu jo pienestä siihen, että kaikki tapahtuu tässä, nyt ja heti. Tieto löytyy ja viihdykettä on tarjolla. Moni digitaaliseen kulttuuriin syntynyt odottaa siksi monien muidenkin asioiden tapahtuvan yhtä nopealla sykkeellä. Ja ne asiat, joista älykännykällä ei saa nopeasti tietoa, eivät heidän maailmassaan edes ole olemassa.

Digitalisoituminen on valtavan iso trendi. Kaikki toiminta osallistumisesta, vaikuttamisesta, ostamisesta ja seurustelusta lähtien tapahtuu nykyisin sekä reaalimaailmassa että digitaalisten välineiden avulla sosiaalisen median luomassa todellisuudessa. Nämä välineet ovat toisille täysin itsestäänselvä osa arkea, toiselle ne taas ovat kuin mörkö - ja kolmannelle mahdollisuus, johon pitäisi tutustua. Uuden teknologian ja digitaalisten palveluiden tuoma kehitys sekä sosiaalisen median tarjoama viestinnän voimistuminen on niin iso asia tänä päivänä, että uudistukselle ei yksinkertaisesti voi viitata kintaalla. Jos näissä medioissa ei ole mukana, ei ole lainkaan läsnä toisten arjessa.


Kirjoittaja Minna Valtari on sosiaalisen median konsultointitoimisto Someco Oy:n toimitusjohtaja ja perustaja, joka kouluttaa ja konsultoi niin yrityksiä kuin organisaatioita toimimaan sosiaalisessa mediassa aktiivisesti ja suunnitelmallisesti. 

Haluatko lukea lisää?


Lue vaikka Minnan bloggaus (17.10.2012): "Voiko somefoobikko parantua?"

25.10.2012

Kouluihin tarvitaan tarkempaa turvallisuusuhkien ennakointia

Oriveden kouluampumisen oikeuskäsittely alkaa. Kuusi opettajaa hakattu kahdessa viikossa. Opettajat huolissaan pienten lasten osallistumisesta väkivaltaan. Pikkutyttö kaapattiin koulumatkalla. Koulukiusaaminen voi tappaa. Lapsuuden häiriökäyttäyminen ennakoi  sairastumista aikuisena. Siinä muutamia viime päivien uutisotsikoita.  Koulut sekä muut lasten ja nuorten toimintaympäristöt ovat yhä useammin henkisen ja fyysisen väkivallan näyttämöinä.  Syyt tilanteeseen ovat vaikeita ja moninaisia. Lasten ja nuorten pahoinvointi viestii usein perheen ongelmista. Apua tarvitsevat perheet eivät saa riit-tävästi ennaltaehkäiseviä tukipalveluita,  psykiatrisen hoidon resurssit ovat riittämättömiä ja yhteiskunnan arvomaailma suosii kasvatusvastuun ulkoistamista viranomaisille.

Koulun henkilökunta on koulutettu ensisijassa opetuksen ja kasvatuksen ammattilaisiksi. Opettajilta edellytetään myös oppilashuollollista osaamista, vaikka opettajakoulutuksessa sillä on aivan minimaalinen rooli. Perheiden vaikeiden sosiaalisten ja psyykkisten  ongelmien hoitaminen edellyttää  vahvaa sosiaali- ja terveystoimen osaamista. Koulu ei ole sairaala, sosiaalitoimisto eikä poliisilaitos, vaikka onkin Suomessa ainoa paikka, joka pitää kaikki lapset ja nuoret seiniensä sisällä – myöskin vaikeasti psyykkisesti sairaat, koska he eivät mahdu sairaaloihin. Sairaala voi myös sanoa nuorelle, että häntä ei oteta hoitojaksolle, koska vanhemmat eivät sitoudu sovittuihin toimenpiteisiin. Näin oppilas palaa takaisin omaan kouluunsa.

Rahaa ei varmaankaan löydy lisähenkilökunnan palkkaamiseen esimerkiksi oppilashuoltoon ja korjaava työ on hyvin kallista. On etsittävä toisenlaisia ratkaisuja, joilla voidaan yhä suunnitelmallisemmin ja paremmin vaikuttaa ennaltaehkäisevästi koulujen turvallisuuteen.  Oppilaitoksilla ei ole vielä riittäviä ja monipuolisia työkaluja turvallisuuden suunnitteluun, havainnointiin, toteuttamiseen, arviointiin ja johtamiseen.  Kouluissa on panostettu turvallisuusasiakirjojen luomiseen ja käytännön tilanteitakin harjoitellaan jonkin verran. Kasvuympäristöihin on myös kehitetty erilaisia kansallisia ja kansainvälisiä toimintaohjelmia, joilla edistetään henkistä turvallisuutta (esim. KiVa Koulu -kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma).

Turvallisuuteen liittyy kuitenkin paljon myös sellaista, jota ei voi harjoitella lasten kanssa. Ei ole tarpeen järkyttää lasten ja nuorten turvallisuudentunteita yhtään enempää kuin mitä ympäröivä maailma nyt jo tekee. Sen sijaan kouluissa työskentelevillä aikuisilla pitäisi olla selkeät työkalut esimerkiksi turvallisuusepäkohtien havainnointiin jo paljon ennen vahinkojen tapahtumista. Koulujen turvallisuusuhkia ei tällä hetkellä seurata mitenkään eikä henkilökunnalla ole työkaluja esim. uhkien vakavuuden ja todennäköisyyden arviointiin. Nyt on aika lisätä kouluhenkilökunnan osaamista kehittämällä yhdessä työkaluja turvallisuusuhkien  havainnointiin ja ennakointiin.  

20.10.2012

Kurkistuksia horisontin taakse

Viisi vuotta sitten kolmevuotias Facebook oli juuri lyönyt itsensä läpi Suomessa, vain vähän ennen You Tube ja Google Maps olivat tuliteriä uutuuksia. Nettiin piti erikseen mennä, se ei vielä ollut taskussa koko ajan mukana. Viisi vuotta on nettiajassa  pitkä aika, verrattuna tavanomaiseen kehitysaikatauluun se vastaisi n. 20 vuoden aikajaksoa (laskennallisesti nettivuosi = 3 kk).

Elämä on (second) laiffii

Hiljattain eräässä iltatilaisuudessa käytiin jonkinlaista visionäärien keskustelua siitä, miltä maailma näyttää viiden vuoden päästä nuoren ihmisen silmin. Juttu lähti liikkeelle Second Lifen käytöstä opetustyössä. Tuo “toinen elämä” on tietokoneella käytettävä virtuaalimaailma, jossa jokaista osallistujaa edustaa hänen itsensä nimeämä ja suunnittelema hahmo eli avatar. Virtuaalimaailma rakentuu saarista, joita sieltä voi rahalla ostaa ja joihin voi rakentaa mitä mielikuvituksellisimpia ympäristöjä. Avatarena noissa maailmoissa voi vapaasti liikkua kävellen, juosten tai vaikkapa lentäen, ellei aluetta ole rajattu jollekin tietylle ryhmälle.

Second Lifen käytöstä opetuksen apuvälineenä ovat olleet kiinnostuneita etenkin kieltenopettajat, olisihan tuo hieno tapa tutustua vieraan maan avattariin ja samalla ikään kuin leikin varjolla oppia kieltä. Useimmat korkeakoulut ja monet muut oppilaitokset ovatkin jo perustaneet omat saarensa.

Mitä telkkarista tulee tänään?

Perinteinen televisio on tullut tiensä päähän. Nuori polvi katsoo nyt televisio-ohjelmia ja videoita tietokoneella, tableteilla tai älypuhelimella silloin kun se heille parhaiten sopii. Toisaalta myös televisiotekniikka kehittyy nyt huimaa vauhtia: on ohuita ja litteitä teräväpiirtonäyttöjä, kolmiuloitteisuutta, kosketusnäyttöjä, yhä suurempia kuvakokoja sekä muihin laitteisiin ja internetiin yhdistyviä palveluja.

Tämän päivän televisio virittää itseensä kymmeniä erilaisille kohde- ja kiinnostusryhmille suunnattuja kanavia. Internetin kautta kanavien määrä kasvaa moninkertaiseksi. Kuka tahansa yksityishenkilökin voi jo helposti perustaa televisiokanavan, jossa voi lähettää vaikkapa suoraa lähetystä pelkän älypuhelimen välityksellä. Ylitsevuotavasta virrasta poimitaan katsottavaksi sellaiset ohjelmat, joita muutkin katsovat ja suosittelevat katsottavaksi.

Näyttölaitteen ei tulevaisuudessa tarvitse enää nököttää olohuoneen nurkassa. Tulevaisuudessa kuva heijastetaan suoraan verkkokalvolle tai kännykkään istutettu minikoinen projektori heijastaa kuvan mihin tahansa vaalealle pinnalle. Kosketusnäyttö saattaa koristaa aamiaispöytää ensin pöytäliinana ja kohta aamun lehdessä olevat videotäydennyksetkin olisivat helposti käsillä. Joko viiden vuoden kuluttua voimme maalata olohuoneen seinät pikselimaalilla tai päällystää ne näyttötapetilla?

Todellisuus on tarua ihmeellisempää...

...etenkin jos sitä vielä täydennetään virtuaalisesti. Virtuaalimaailma on viiden vuoden päästä hyvin suurella todennäköisyydellä osa todellisuuttamme. Googlen patentoimat videosangat (Project Glass) ja älyhansikkaat antavat ymmärtää, että internetin käyttöliittymä ei enää tulevaisuudessa ole sidottu erilliseen laitteeseen, vaan me yksinkertaisesti pukeudumme siihen.

Lisätty todellisuus tulee aiheuttamaan päänvaivaa monille tietoturvan ja lainsäädännön parissa työskenteleville. Pitääkö esimerkiksi säätää laki siitä, minkälaisia ympäristöjä saa luoda ja käyttää ilman, että vaarannetaan liikenneturvallisuutta? Kun pukimemme jatkuvasti rekisteröivät liikkeitämme, terveydentilaamme ja ympärillä hääriviä muita kansalaisia, ketkä saavat tallentaa nuo tiedot ja mitä niillä tiedoilla saa tehdä? Entä saako esimerkiksi Google myydä mainospaikan oman talosi (kuvan) virtuaaliseinältä?

Vastustamalla ei teknologian kehittymistä kuitenkaan voida estää. Parempi keino onkin kehittää kaupallisen viihteen rinnalle esimerkiksi kulttuuria ja oppimista tukevia sovelluksia. Miltä kuulostaisi historian tunti kotiseuturetkenä maisemassa, josta on poistettu kaikki rakennukset ja rantaviiva on muutettu metrejä ylemmäs? Jumppatunnilla oppilaat pelaisivat virtuaalielementeillä lisätyssä metsässä seikkailupelejä yhdessä ranskalaisen ystävyysluokan avattarien kanssa. Puistoihin voisi perustaa valtavien mittasuhteiden kokoisia tilataideteoksia, joihin vandalismi ei ulottuisi. Todellinen kaupunkiympäristökin voisi siistiytyä, kun valomainoksia ei enää tarvitsisi kiinnittää taloihin, itse asiassa talojen julkisivutkin voisi valita itse muutamasta vaihtoehdosta valitsemalla.

Palvelut ja ominaisuudet joita emme vielä tiedä tarvitsevamme, ovat kohta arkipäiväämme. Ne tulevat ensin viihteen hypettämänä mahdollisiksi, mutta otetaan pian sen jälkeen myös hyötykäyttöön esimerkiksi oppimisen apuvälineinä ja taiteen välittäjänä. Digitaalinen kultturi kehittyy ja sekottuu vähitellen arkipäiväiseksi First Lifeksi, meidät kaikki ympäröiväksi todellisuudeksi, jossa avattaria olemmekin me itse.

Linkkivinkit aiheesta:

Second Life

Televisio

Lisätty todellisuus: